我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
关于博客服务条款隐私政策

新闻 - Williamsin kausi 11 pähkinänkuoressa

Williamsin kausi 11 pähkinänkuoressa

Kausi 11 oli Williamsin historian paras kausi, ehdottomasti. Kausi oli täynnä jännitystä ja hyviä suorituksia molempien kuljettajien, Laineen ja Kaurian toimesta. Kahden edeltävän kauden aika Williams ei yltänyt pisteille muutamaa satunnaista kertaa lukuunottamatta, mutta kaudella 11 pisteille ajettiin viidessä eri kilpailussa.

Kauden ehdoton kohokohta oli Monacon GP, jossa Kauria taisteli jopa palinnopallipaikoista jääden kuitenkin neljänneksi. Samassa kilpailussa myös Laine ajoi kauden toiseksi parhaan suorituksensa sijoittuen kahdeksanneksi.

Toinen merkittävä saavutus tapahtui kauden viimeisessä kilpailussa Abu Dhabissa. Laine ajoi uskomattoman kilpailun sijoittuen kuudenneksi. Laineen tallille tuomat pisteet nostivat Williamsin tallien sarjataulukossa seitsemänneksi ohi Windsorin kahden pisteen turvin.

Tallipäällikkö looni summaa kauden tapahtumat näin:

"Kausi oli kerrassaan loistava, parempi kuin moni (tai mekään) uskalsi odottaakaan. Uskoimme mahdollisuuksimme ajaa aina pisteistä, mutta ihan näin kovaa vauhtia emme uskoneet näkevämme. Erityisesti aika-ajoissa pojat olivat kovassa vauhdissa. Harmittavasti kilpailusuorituksissa jäi jonkin verran parennettavaa, mutta pisteitä nyhdettiin kuitenkin sieltä mistä niitä oli nyhdettävissä. Täytyy muistaa millaiset olivat asetelmat ennen kauden alkamista. Williams oli luokiteltu koko pakan kehnoimmaksi talliksi 724 pisteellä. Kauden aikana nostimme tuota lukua 790:een ja jätimme taaksemme neljä muuta tallia. En voi olla muuta kuin tyytyväinen."

loonilta löytyy aikaa myös kauden 12 kommentoimiseen:

"Tavoitteemme on kyetä samaan kuin tälläkin kaudella. Joku voisi sanoa, että on typerää polkea paikallaan, miksette pyri parempaan. Vastaus tähän on se, että olemme reippaasti muita talleja jäljessä kehitystyössä. Kehitimme kauden 11 alussa moottoriamme koko suunnitteluporukan voimin 30 päivää, joten uuden alustan kehitystyö oli kokonaan jäissä tuon ajan. Aikatauluongelmat heijastuvat myös kaudelle 13, koska kauden 12 alkupuoliskosta jonkinlainen osuus menee samankauden aero-osien kehittelyyn. Meidän täytynee tehdä jonkinlainen kompromissi suunnitteluresurssien käytön suhteen."

on 2015-01-08 09:53:39 by looni
点赞: 4 | 等级分: 6.87

热门新闻

Español Dosís de realidad
Español Resumen del 74º Campeonato de España de Fórmula 4
Nederlands BELNED
Català Resum del 74è Campionat d'Espanya de Fórmula 4
Català Lluita pel títol a la SuperFormula
Italiano NASCAR CaMex - Eldorado 110
English Bobby Green's Form Praised
Nederlands Audi vs BMW private series
Italiano F4 Central European Oschersleben