我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
关于博客服务条款隐私政策

新闻 - Kuljettajien suorituskykykatsaus

Kuljettajien suorituskykykatsaus

Laine ja Häkkinen ovat aloittaneet ensimmäisen F1-kautensa varsin vaihtelevalla menestyksellä. Nyt on ajettu kuusi osakilpailua, joista viimeisin, Monacon GP, oli kaikista epäonnisin. Monacossa molempien kuljettajien kilpailu päättyi keskeytykseen, ja Laine lähti kilpailuun viimeiseltä paikalta, koska auton säätöparametrit olivat sekaisin. Monacoa edeltävässä Barcelonan GP:ssä Häkkisellä oli samanlaista ongelmaa, mutta hän selvitti tiensä aika-ajoissa kolmanneksi viimeiseen ruutuun.

Pelkkiä numeroita katsomalla Häkkinen ja Laine ovat aika-ajoissa varsin tasaväkisiä. Häkkisen keskimääräinen sijoitus on 22. ja Laineen 23. Kilpailumenestyksessä etu on selvästi Laineen puolella. Laineen keskimääräinen sijoitus on 15., kun taas Häkkisen 23. Häkkinen on ajanut maaliin vain Sepangissa, Sakhirissa ja Barcelonassa, mikä selittää hieman rumia lukemia. Häkkinen on myös ollut monesti ottavana osapuolena kolareissa.

Laine on tuonut tallin ainoat pisteet Barcelonasta ja Albert Parkista. Kautta on vielä paljon edessä, joten lopullisesti nokkimisjärjestyksestä ei ole kyse, mutta Laine on kuitenkin todistanut pystyvänsä vastaamaan haasteeseen erinomaisesti, vaikka lähtikin kauteen altavastaajana. Muutama kysyi, että miksi Laine valittiin Kaurian ohi talliin. Mielestäni Laine on osoittanut olevansa riittävällä tasolla kisakuskiksi ja pystyy ajamaan tasaisia kilpailuja tekemättä liikaa typeriä virheitä.

on 2014-06-18 07:57:22 by looni
点赞: 5 | 等级分: 8.43

热门新闻

Español Dosís de realidad
Español Resumen del 74º Campeonato de España de Fórmula 4
Nederlands BELNED
Català Resum del 74è Campionat d'Espanya de Fórmula 4
Català Lluita pel títol a la SuperFormula
Nederlands Belned seizoen 27
Italiano NASCAR CaMex - Eastbound 250
Nederlands Audi vs BMW private series