我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
关于博客服务条款隐私政策

新闻 - Trophy of Nations

Trophy of Nations

Suomalaiskuljettajat ovat iskussa viime viikolla alkaneessa Trophy of Nations -sarjassa. Suomen kansaa edustamassa ajavat Tommi Häkkinen ja Kaius Kauria. Tähän mennessä on ajettu kaksi osakilpailua, toinen Mondellon radalla Irlannissa ja toinen Pekingissä Kiinassa.

Ensimmäisestä kilpailusta Mondellossa kaksikolle napsahti sijat 1. ja 4. Sarjan kärkipaikka otettiin haltuun kertaheitolla. Toisena kannassa kiinni tulivat Liettuan ja Saksan kaksikot.

Toinen osakilpailu ajettiin Pekingissä. Suomalaiset tulivat maaliin sijoilla 1. ja 3. Loistavat sijoitukset jälleen kerran ja ero toisena olevaan Saksaan kasvoi. Molemmat liettualaiset kokivat epäonnenhetkiä ja joutuivat jättämään kilpailun kesken.

Sarjataulukko näyttää nyt tältä (C-lohkon osalta):

Suomi 31
Saksa 21
Liettua 12
Brasilia 10
Indonesia 3
Kolumbia 1

Trophy of Nationsissa on yhteensä viisi lohkoa. Tällä hetkellä ajetaan sarjan ensimmäist vaihetta, joka kestää viiden osakilpailun verran. Ensimmäisessä vaiheesta kolme parasta joukkuetta jatkaa matkaa turnauksessa.

Suomen osalta tilanne siis näyttää hyvän alun jälkeen erinomaiselta. Vastustajat tulevat kovaa, ja tarkkana pitää olla, mutta eiköhän tästä jatkoon mennä!

on 2014-02-28 16:07:31 by looni
点赞: 2 | 等级分: 3.06

热门新闻

Español Dosís de realidad
Español Resumen del 74º Campeonato de España de Fórmula 4
Nederlands BELNED
Català Resum del 74è Campionat d'Espanya de Fórmula 4
Català Lluita pel títol a la SuperFormula
Nederlands Belned seizoen 27
Italiano NASCAR CaMex - Eastbound 250
Nederlands Audi vs BMW private series
Italiano F4 Central European Oschersleben