我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
关于博客服务条款隐私政策

新闻 - F3 SM-Sarjan puolivälin katsaus

F3 SM-Sarjan puolivälin katsaus

F3 Finnish Series on saavuttanut puolivälinsä. Sunnuntaina ajettu kilpailu Scandinavian Racewaylla Ruotsissa oli kauden 10. osakilpailu.

Ennen kuin mennään sarjan tilanteeseen, katsaus sunnuntain kilpailuun lienee myös paikallaan.

Tuttuun tapaan edellisen samalla radalla ajetun kilpailun lopputulokset ovat yhtäkuin sunnuntain kilpailun lähtöjärjestys. S.Salaman keskeyttäessä perjantain kilpailun paalulta tarkoitti tämä sunnuntain kilpailuun lähtöruutua 28. A.Lehdon kilpailu meni kolaroinnin myötä myös penkin alle ja lähtöruutu sunnuntaina oli 16. S. Lehto puolestaan hoiti homman perjantaina kotiin, otti voiton ja täten myös paalun sunnuntain kilpailuun. Tätä tilaisuutte ei S.Lehto päästänyt hukkan vaan otti jo kolmannen perättäisen osakilpailuvoiton sunnuntaina! S.Salama kiri hurjan nousun ollen jo kahden kierroksen jälkeen 7:s. A.Lehto hänen edellään. Tämän paremmaksi kilpailu ei tältä kaksikolta enää mennyt sillä molemmat joutuivat keskeyttämään, Salama oman virheen johdosta ja A.Lehto teknisiin ongelmiin

Sarjan mielenkiinnon kannalta on mukavaa todeta ettei yksikään kuski ole puoliväliin mennessä onnistunut dominoimaan sarjaa. Osakilpailuvoitot ovat jakaantuneet S.Lehdon (151p.), S.Salaman (134p.) ja A.Lehdon (126p.) kesken. Tämä on myös sarjan kärkikolmikko edellä mainitussa järjestyksessä. Piste-ero on kuitenkin ykkösen ja kolmosen välillä pieni, vain 25 pistettä. Suorituksia tarkastellessa on hyvin todennäköistä että mestaruus ratkaistaan tällä kaudella näiden konkarien kesken. On kuitenkin ennenkin nähty huimia nousuja kauden puolivälin jälkeen, joten mikään ei ole vielä varmaa!

Antoisaa loppukautta kaikille!

on 2014-01-26 18:07:27 by eeki89
点赞: 6 | 等级分: 9.60

热门新闻

Español Dosís de realidad
Español Resumen del 74º Campeonato de España de Fórmula 4
Nederlands BELNED
Català Resum del 74è Campionat d'Espanya de Fórmula 4
Català Lluita pel títol a la SuperFormula
Nederlands Belned seizoen 27
Italiano NASCAR CaMex - Eastbound 250